Kuva: Helsinki Marketing / Jenna Pietikäinen

• Segregaatio Helsingissä ei ole yleisesti ottaen jyrkkää, mutta joitain huolestuttavia merkkejä on havaittavissa.
• Helsingin sosioekonomisesti heikoimmat alueet ovat eri mittareilla hieman etääntyneet kaupungin keskiarvosta.
• Joillakin alueilla ulkomaalaistaustaisen väestön kasvu on ollut huomattavan nopeaa verrattuna kaupungin keskiarvoon. Eri maista kotoisin olevien välillä on eriytymisen asteessa suuria eroja.

Alueellisella eriytymisellä eli asumisen segregaatiolla tarkoitetaan kaupungin asuinalueiden väestörakenteen eriytymistä. Eriytyminen voi olla demografista, sosioekonomista tai etnistä. Nämä ilmiöt esiintyvät usein myös päällekkäin, jos esimerkiksi pienituloiset maahanmuuttajaperheet keskittyvät omille asuinalueilleen.

Helsingin kaupunki pyrkii olemaan segregaation ehkäisyn eurooppalainen malliesimerkki ja on tässä tavoitteessa kohtalaisen hyvin onnistunutkin. Helsinkiä on pidetty kansainvälisesti vertaillen suhteellisen lievän segregaation kaupunkina, mutta myös Helsingissä on merkkejä huolestuttavista kehityspiirteistä. Vaikka mikään kaupunginosa ei ole heikentynyt absoluuttisesti, hyväosaisimmilla alueilla hyvinvointikehitys on ollut muita alueita nopeampaa, ja tämä on kasvattanut eroja. Samanaikaisesti huono-osaisuus on muuttunut aiempaa monikerroksisemmaksi eli esimerkiksi pienituloisuus, työttömyys ja alhainen koulutustaso kasautuvat aiempaa selkeämmin samoille alueille.

Sosioekonominen eriytyminen

Kuvio 3.1 havainnollistaa Helsingin osa-alueiden välisiä eroja kolmesta keskeisestä sosioekonomisesta muuttujasta lasketun summaindeksin avulla: pienituloisten (eli alimpaan tuloviidennekseen kuuluvien) asuntokuntien osuus, työttömyysprosentti sekä vähän koulutettujen osuus työvoimasta. Sekä nämä kolme muuttujaa että niistä koottu summaindeksi on suhteutettu kaupungin keskiarvoon siten, että arvo 100 edustaa keskiarvoa. Jos indeksin arvo ylittää sadan, alue on sosioekonomisesti kaupungin keskitasoa heikompi, ja vastaavasti alle sadan jäävillä alueilla, sosioekonominen rakenne on kaupungin keskitasoa parempi.

Karttatarkastelu osoittaa, että sosioekonomisesti heikoimmat alueet sijaitsevat pääosin itäisessä ja koillisessa Helsingissä. Heikoimmat alueet ovat jonkin verran etääntyneet kaupungin keskiarvosta vuosien 2010–2016 aikana eli ne ovat jääneet hieman kehityksen tahdista jälkeen. Erityisen selvästi tämä näkyy, jos ajallista muutosta tarkastellaan vuodesta 2000 asti. Sosioekonomisesti heikoimpien alueiden ryhmässä on kuitenkin tapahtunut jonkin verran muutosta. Osalla alueista indeksin arvo ei ole juurikaan muuttunut, osalla kehitys on puolestaan jäänyt selvästi kaupungin keskitasosta jälkeen. Muutamilla alueilla, kuten esimerkiksi Myllypurossa, sosioekonominen rakenne on puolestaan kohentunut runsaan lisärakentamisen seurauksena.

Alueellisten erojen lievä kasvu näkyy myös yksittäisten indikaattorien kohdalla. Kuvio 3.2 osoittaa alueellisten erojen kehitystä ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden osuuksissa vuosina 2000–2018. Jakauman hajonta on jonkin verran tällä aikavälillä kasvanut. Ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden osuus yli 25-vuotiaista ylittää useilla alueilla 35 prosenttia, kun taas toisilla se jää vain 5–10 prosenttiin.

Etninen eriytyminen

Myös etninen segregaatio on Helsingissä kansainvälisesti vertaillen suhteellisen lievää, esimerkiksi Tukholmaan tai Kööpenhaminaan verrattuna. Eriytymisen jyrkkenemistä on kuitenkin viimeisen 10 vuoden aikana havaittavissa. Maahanmuuttajien ja heidän Suomessa syntyneiden lastensa osuus Helsingin väestöstä on kasvanut huomattavasti 2000-luvulla (ks. luku Väestö) ja samalla yksittäisillä osa-alueilla on tapahtunut suuriakin muutoksia väestörakenteessa.

Kuvio 3.3 havainnollistaa vieraskielisten osuudessa tapahtunutta muutosta Helsingin osa-alueilla. Helsingin keskiarvo on merkitty kuvioon katkoviivalla. Vieraskielisillä tarkoitetaan henkilöitä, joiden rekisteröity äidinkieli on muu kuin suomi, ruotsi tai saame. Vieraskielisten osuus oli kymmenen vuotta sitten korkeimman osuuden alueilla noin 20–25 prosenttia, kun vuoteen 2019 se oli kohonnut 34–38 prosenttiin. Pienimmän osuuden alueilla osuus jäi vuonna 2019 viiden prosentin tuntumaan eikä se ole juuri kasvanut 10–15 vuoden takaisesta. Kuviosta erottuu kahdeksan alueen ryhmä (punaiset viivat), jossa vieraskielisten osuus on selvästi muita alueita suurempi ja pääsääntöisesti myös kasvanut suhteellisen nopeasti. Alueiden välinen hajonta on siis selvästi kasvanut.

Lasten kohdalla alueiden väliset erot ovat vielä suurempia: joillakin alueilla vieraskielisten lasten osuus yltää jo yli 50 prosentin, kun taas joillakin toisilla se jää muutaman prosentin tasolle. Etenkin alle kouluikäisten lasten etninen eriytyminen on ollut kasvussa. On kuitenkin huomattava, että suuri osa vieraskielisistä lapsista puhuu myös suomea tai ruotsia toisena kielenään.

Etnisen eriytymisen voimakkuudessa on suuria eroja eri maahanmuuttajaryhmien välillä. Voimakkaimmin kantaväestöstä ovat eriytyneet esimerkiksi somalialaiset, nepalilaiset, bangladeshilaiset, afganistanilaiset ja kosovolaiset. Vähäisempää eriytyminen on puolestaan kantaväestön ja esimerkiksi EU-maista tulleiden sekä venäläisten, kiinalaisten ja thaimaalaisten välillä. Eriytymisen voimakkuudessa havaittaviin eroihin vaikuttavat monet syyt, muun muassa tulotaso ja asema työmarkkinoilla. Monilla ulkomaalaistaustaisilla on myös suomalainen puoliso, kun taas joissain ryhmissä avioidutaan pääsääntöisesti omaan etniseen ryhmään kuuluvien kanssa.

Helsingin ja naapurikaupunkien välillä ei ole kovin suurta eroa maahanmuuttajaväestön osuudessa. Vantaalla vieraskielisiä oli vuoden 2019 alussa eniten (19 %), Espoossa 17 % ja Helsingissä 16 %. Maahanmuuttajien taustamaan mukaan tarkasteltuna kolmen kaupungin välillä on pienehköjä profiilieroja, mutta venäläis- ja virolaistaustaiset muodostavat kaikissa kaupungeissa kaksi suurinta ryhmää.

Alueellisen eriytymisen vaikutukset

Alueelliset erot väestön sosioekonomisessa rakenteessa heijastuvat sairastavuudessa ja koetussa hyvinvoinnissa havaittaviin eroihin (hyvinvointieroista ks. luvusta Hyvinvointi ja terveys). Tämä näkyy alueellisesti eriytyneinä palvelutarpeina. Myös koulujen ja päiväkotien oppilas- ja lapsirakenteissa on huomattavia alueellisia eroja. Lisäksi alueelliset erot heijastuvat koettuun turvallisuuteen (ks. luku Turvallisuus). Eriytymiskehityksellä on tutkimusten mukaan vaikutuksia myös muuttovalintoihin sekä asuntojen hintojen ja koulujen oppimistulosten eriytymiseen. Kaupungin sisäinen muuttoliike voi voimistaa eriytymiskehitystä, mikäli asunnonvaihtajat alkavat tehdä valintojaan korostetusti alueiden ominaisuuksien perusteella, toisia alueita suosien ja toisia karttaen.